Terveydestä huolehtiminen

terveydestä huolehtiminen

Kävin tuossa aamulla pitkästä aikaa vaa’alla. Painan tällä hetkellä näköjään huikeat 71kg, eikä se vois kiinnostaa tai järkyttää mua yhtään vähempää. Melkoinen edistysaskel sellaiselta, joka on aikanaan ollu vaa’an orja, käyny joka aamu tsekkaamassa aamupainon ja halunnu painostaan huolimatta aina 5kg pois.

No miksi paino ei mua stressaa? Koska se ei kerro yhtään mitään. Tai kertoo se sen millä voimalla maan vetovoima mua puoleensa vetää mutta ei se mun koostumuksesta mitään sano.

Joo, toki oon keränny rasvaa joka tällä hetkellä kropassa näkyy mutta jos katsoo kuvia siinä mielessä että miltä mieluiten haluaisi näyttää niin kyllä ne on kaks viimeistä. Toisiks viiminen on se miltä haluaisin näyttää jos jaksaisin omistautua dieetille kunnolla (haluaisin kyllä enemmän muhkua ja lihasta), mutta viimeinen on heti hyvänä kakkosena, se on ihan ookoo tämmösellä semi-lusmuilevalla otteella tähän hommaan. Joten kuten arvata saattaa, en VIELÄKÄÄN jotenkin pääse kiinni tohon ruokavalion orjalliseen noudattamiseen, tarkottaako se sitä että tuo supertikki kroppa ei oo mulle enää niin tärkeä kuin ennen? Jaa a.

Kun sain nuo mua vainonneet ”ikiläskit” tuolta alakropasta pois, on rasva vaihtanu sen jälkeen majapaikkaa. Nykyään sitä kertyy myös tonne yläkroppaan ja etenkin vatsaan, jännittävää.

Jatkan siis toistaiseksi tämmöstä 71-kilosen amazonin elämää (ehhee) ja meen puhtaasti fiiliksellä. Oon koko nuoruuteni pakottanu itteni kaikenlaisiin dieetteihin ja väkisin tehny jotain ihan vaan saadakseni jonkunlaisen kropan, en millään enää jaksa pakottaa. Jotenki ansaitsen nyt vähän armoa.

Samalla kun tavallaan lusmuilen enkä tee mitä mun ”pitäis”, koen että oon saavuttamassa yhtä tärkeimmistä tavoitteista. Tai se on oikeastaan niin iso tavote, ettei sitä oo koskaan uskaltanu edes tavotteeksi asettaa, nimittäin tyytyväisyys. Monet toitottaa että KEHITYS PYSÄHTYY TYYTYVÄISYYTEEN ja KOSKAAN EI OLE TYYTYVÄINEN EIKÄ SAA OLLAKAAN mutta kyllä minä sanon että tavoittelen tyytyväisyyttä. Sitten kun ei enää YHTÄÄN tarvi ahdistua siitä miltä jossakin vaatteessa tai biksuissa näyttää, sitten oon tyytyväinen. Ja se ei tarkota sitä että mun pitää nyt dieetata itteni kuivaksi kalkkunaksi jotta oisin tyytyväinen vaan enemmänki tuntuu että se on kropan muovautumisen ja päänsisäisen hyväksymisen puolessa välissä. Kun saan mielen hyväksymään edes joitakin epätäydellisyyksistäni (esimerkiksi ikuisen ystäväni selluliitin) ja toisaalta kroppaa vähän lähemmäs tavoitteita, odottelee siellä tyytyväisyys. Kuulostaa siltä että NIINHÄN SÄÄ LUULET, mutta nii i, niin luulenkin, ja tiedän. Huvittavinta on se että kesällä (toisiks vika kuva) mun kroppa oli hyvässä kunnossa mutta pää ei tajunnu = ei tyytyväisyyttä, kun taas nyt kroppa ei oo niin hyvässä kunnossa mutta pää alkaa tajuta = lähempänä tyytyväisyyttä.

Ja kun minä sen tyytyväisyyden saavutan, en aio alkaa syömään pullaa joka päivä vaan sitten voin jotenkin jatkaa rauhassa treenaamista ilman että on kokoajan joku kropanmuokkaustavote, nauttia ihan vaan pelkästä treenistä. Nautin siitä jo nyt mutta silti haluan kroppani lihaksikkaammaksi ja vähärasvaisemmaksi. Tärkein ero entiseen on se etten tee tätä pakolla, vaan oon ilonen siitä mitä oon saanu aikaan mutta innolla seuraan mitä vielä tapahtuu. Vielä oon katellut myös näitä silmälasitarjouksia, ja yrittänyt löytää keinon saada halvalla uudet lasit. Ehkä tilaan ne netistä, en tiedä vielä.

Ymmärrättekö? 😀

ps. (koska aina pitää olla ps.) Voisin kirjottaa kilometrin mittasen postauksen aiheesta ”miksi bloggaan” tai pikemminkin ”miksi en bloggaa” mutta tässä lyhyesti koska oon niin kiukkunen etten voi odottaa: henk.koht. mua riepoo se että mun kuvitellaan kirjoittavan tätä siksi että haluan esitellä itteäni. Jos haluaisin esitellä omaa takapuoltani jossakin muussa kuin motivoivassa reenimielessä, olisin tälläkin hetkellä pyllistelemässä jonkun lehden kannessa tai sivuilla. Ei vaan ole iiiiihan mun juttuni.

Nämä kaikki epäilijä tuntuvat olevan mun omia tuttujani, aika surullista mutta toisaalta ei kovin yllättävää. :/ Kirjoitan ja laitan kuvia koska te lukijat kerrotte mun muutoksen ja asenteen motivoivan teitä. Koska mulla itselläni oli blogilistalla blogeja, joita luin päivittäin ja sain tsemppiä oman muutoksen alottamiseen ja jatkamiseen. Koska meinasin alkaa itkemään kun Essi Vasankari kertoi lopettavansa bloggaamisen. Joskus mietin että lopetan Voimariinin koska mua ottaa päähän moiset kommentit tai ajatukset, mutta sitten muistan että tää voi olla jollekkin tärkeä.

Tuntuu myös että olisin jotenkin vakavasti otettavampi jos mulla olis enemmän lihasta ja vähemmän naisellisia muotoja, mutta kun mulla ei (ainakaan vielä) ole. Jos olisin lihaskimppu, voisin ”pyllistellä” (jota en omasta mielestäni tee jos otan kuntokuvia) rauhassa ilman näitä kommentteja siitä että blogini on pyllistelyä varten. Noh, toisaalta, sitten luultavasti tulisi kommenttia että näytän mieheltä. Oh well, koskaan ei voi kai miellyttää kaikkia eikä kai tarviskaan…

Näitä kommentteja ei siis tule blogiini vaan ihan livenä tutuilta tai ”puhelinlankoja pitkin”. Tykkään siitä että joku kehuu muutosta jonka oon saanu esimerkiksi takamuksessani aikaan, koska sen muoto on treenin tulosta. En kuitenkaan voi nykyään sietää muunlaista huomiota joka siihen kohdistuu, ehkä ennen sitä kaipasin mutta nykyään en. En en en. Joten ei, en kirjoita blogia siksi että haluan esitellä takamustani tai kehoani seksuaalisessa mielessä. Haluan jakaa mun muutosta koska tiedän että muutokset motivoi.

Nyt menen puhaltelemaan höyryjä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *